Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Peli

Vuodenaika: Viherlehti (loppukesä)
Aika: Auringonlasku (17.00-0.00)
Sää: Aurinko on hiljalleen alkanut laskea kohti taivaanrantaa. Ilmassa käy kevyt tuulenvire ja taivas on pilvetön.

Huom! Laita nimikenttään hahmosi nimi ja sen klaani, älä nettinimeäsi! Esim. 'Haukihammas, Meriklaani'. Jos sinulla on jotain peliin kuulumatonta asiaa, voit hoitaa sen //-merkeillä. Esim. '// Yötoiveelle seuraa?' Kaikki muu ylimääräinen höpöstely hoidetaan ihan chatin välityksellä.

Tapahtuu juuri nyt

  • Suoklaanin alueella pyörii useita kettuja. Päällikkö on kehottanut klaanilaisia olemaan varuillaan ja liikkumaan ryhmissä. Kettuhavainnoista tulee ilmoittaa Safiiritähdelle, ja klaani miettii koko ajan keinoa häätää ketut pois.
  • Kuuklaanissa ei tällä hetkellä ole parantajaa. Entinen parantaja katosi ja hänellä ei ollut oppilasta, joten klaani yrittää keksiä keinoa saada joku hoitamaan parantajan tehtäviä.

 

Vieraskirja  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Horsmatuuli, Meriklaani

20.03.2018 19:02
Kolli oli lähtenyt myös juoksuun, joskin naaraan jäljessä. Horsmatuuli oli kuin olikin siis saanut haluamansa etumatkan otetuttuaan varaslähdön. Toki rehellisyyttä ja rehtiyttä muutenkin tuo Meriklaanin soturi arvosti hyvin paljon, mutta tämä ei tuntunut pahalta. Oli aivan eri asia lasketella luikuria, valehdella kuin ottaa muutaman hetken etumatka juoksukisassa. Ajatuksiinsa uponneena soturin vauhti hidastui. Hän ryhtyi nimittäin toden teolla pyörittelemään päässään ajatuksia liittyen valheellisuuteen. Oliko hän tehnyt kamalan tempun nyt Leijonaharjalle? Pitäisikö toinen häntä valehtelijana? Tietenkään hän ei tiedostanut sitä, että kyseessä oli sen verran pieni ja viaton asia, että tuskin klaanitoveri takertuisi siihen liiaksi. Mutta Horsmatuuli, Meriklaanin virallinen pilkkujen viilaaja, jokaiseen pieneen yksityiskohtaan takertuja, ei voinut olla miettimättä asiaa. Turhankin kauan ja paljon.
Ja kaiken tämän vuoksi naaras tajusi Vesiputousten lähestymisen vasta viime hetkillä. Leijonaharja oli jo ehtinyt ohittamaan naaraan, joka tosiaan oli jäänyt jälkeen vauhtinsa hidastamisen takia. Hän hölkytteli toisen luokse.
"Sinä sitten et ollutkaan se hiirenpapana", Horsmatuuli naukaisi hieman tuuheata häntäänsä heilauttaen. Naaras pusersi kasvoilleen hymyn, toivoen tavallaan, ettei kolli kyselisi miksi toinen oli jäänyt jälkeen. Siksi hän vaihtoikin puheenaihetta, jottei kysely tuntuisi enää luonnolliselta jatkumolta. Ehkä.
"Onpa täällä taas nättiä", Horsmatuuli ihasteli nyt taas suupielet hipoen korvia. Ilo oli palannut läiskikkään naaraan sisälle. Aurinko tosin oli ehtinyt alemmaksi taivaankannella, ei menisi kauaa, ennen kuin se laskisi. Päivä oli mennyt jotenkin todella nopeasti, hän tuumi. Oli kuitenkin ollut mukavaa Leijonaharjan kanssa, vaikkeivat he olleetkaan tehneet niin paljoa.
"Ryhdymmekö nyt sitten saalistamaan?" kissa kysyi päätään kallistaen, kuin odottaen toisen varmistusta ennen toimimista.

Nimi: Leijonaharja, Meriklaani

16.03.2018 20:18
Leijonaharjan onneksi, naaraskin pudottautui matalaksi ja maukaisi hennon kehräyksen saattelemana olevan varma, että kolli olisi hiirenpapana. Hän oli iloinen, että Horsmatuulikin lähti pieneen kisaan mukaan. Kellanvaaleaturkkinen nyökkäsi pienesti kuin ilmoittavansa olevansa valmis. Häntä ei haittaisi kisan häviäminen, ei ollenkaan. Tämä olisi vain mukava tapa viettää aikaa klaanitoverin kanssa ja olla kerrankin rennompi kuin yleensä. Avata omaa suojakuortaan, jossa soturi oli viettänyt pitkän ajan. Luultavasti niin kauan kuin vain jaksoi muistaa. Leijonaharja palasi maan päälle ajatuksistaan liian myöhään. Horsmatuuli jo juoksi kaukana edellä. Kolli jännitti lihaksensa ja lähti juoksuun. Aluksi vain hännänpää näkyi läiskikkäästä naaraasta, mutta hiljalleen soturi saavutti häntä. Adrenaliini virtasi, kun hän juoksi. Tuuli pörrötti turkkia ja pehmeä maa helli polkuanturoita. Leijonaharja katsoi vierellään olevaa Horsmatuulta hymyillen pienesti. Vesiputouksen saattoi jo tarkkakuuloinen erottaa. Leijonaharja oli rinta rinnan klaanitoverinsa kanssa. Nyt ratkeaisi kisan voitto.

Nimi: Safiiritähti, Suoklaani

09.03.2018 21:23
Safiiritähti oli toden totta saapunut paikalle vain nauttiakseen hiljaisuudesta, sillä yllätys yllätys: myös Suoklaanin kivikasvoinen päällikkö omasi jonkinlaiset tunteet. Kuitenkin oli mielenkiintoista yrittää tulkita Punatähteä, joka myös oli vetänyt kasvoilleen kivettyneen suojamuurin. Kannattavaahan se toki oli, sillä ilmeet kertoivat usein enemmän kuin sanat. Oli selvää, että kumpikin mittaili puheen joukossa toistensa eleitä ja sanoja eikä tärkeintä keskustelussa todellakaan olleet toisten saapumisen syyt. Keskustelu oli ainutlaatuinen tilaisuus päälliköille ottaa selvää toisistaan.
Suoklaanin päällikön astahtaessa lähemmäs rajaa, pysyi meriklaanilainen hiljaa hampaitaan kiristellen. Reaktio ei ollut suuri, mutta oli selvää ettei Punatähti antaisi tummanpuhuvan naaraan astua enää pidemmälle.
Hyvinkin tuttavalliselta vaikuttavan kysymyksen jälkeen toinen oli hetken vaiti. Safiiritähti käytti usein eri tyylejä ja äänenpainoja puheessaan. Tapa oli tehokas, sillä tilanteesta riippuen siitä oli hyötyä. Punatähti kuitenkin vastasi kysymykseen hetken pohdinnan jälkeen. Sitten toinen näytti kokevan jonkinlaisen muutoksen. Joko aidosti tai sitten esityksenä. Safiiritähti itse ei reagoinut juuri mitenkään punaturkkisen astuessa lähemmäksi. Jäinen katse vain seurasi kuinka hennon sinertäviin sielunpeileihin syttyi jonkinlainen ylpeys ja rohkeus. Mielentilan muutos oli erikoinen, mutta kenties Punatähdellä oli jonkinasteinen syy siihen.
Safiiritähden valmiiksi kapeat silmät siristyivät Punatähden esittämän kysymyksen seurauksena. Naaras mittaili nuorempaansa arvioiden hetken aikaa sitä, kuinka paljon toinen oli yrittänyt sanoissaan vihjailla jotain Suoklaanin arvoista ja luottamuksesta päällikköönsä.
"Sanottaisiinko niin, että olen hiljentänyt epäilyjä varsin tehokkaasti", naaras aloitti kohottaen kulmiaan merkitsevästi. "Lisäksi Suoklaani on vahvempi kuin koskaan, joten vastauksena kysymykseesi... Kyllä, minusta on oikein mieluisaa johtaa yhtä metsän voimakkaimmista klaaneista", hän jatkoi lopulta viileästi irroittamatta katsettaan kollista. Harva Suoklaanissa uskalsi enää arvostella päällikköään tämän kuullen. Toisaalta selän takana puhutut pilkat olivat myös vähentyneet lähiaikoina, vaikka suurin osa puheesta ei tullutkaan päällikön tietoon. Osittain klaanipäällikkö olisi voinut kiittää veljeäänkin klaanin hillitsemisestä, mutta naaras itse ei ollut tietoinen Korpihaukan puolustusyrityksistä. Safiiritähti kallisti jälleen päätään saadakseen korviinsa kaiken toisen äänensävystä lähtien.
"Uskotko sinä sitten siihen, päällikön poika?" Oli kolli sitten tarkoittanut sanoillaan mitä tahansa, lisäsi Safiiritähti sanojensa loppuun epäsuoran muistutuksen -tai tarkemmin sanottuna vihjauksen- siitä, että punaturkki oli noussut isänsä siivellä asemaansa. Niin Suoklaanissa huhuttiin eikä olisi yllättävää jos osa Meriklaanilaisista oli samaa mieltä. Safiiritähti saattoi olla klaaninsa ensimmäinen päälliköksi noussut naaras, mutta Punatähti taas kantoi metsän nuorimman päällikön titteliä mukanaan. Suoklaanissa se oli kuitenkin leimattu pääasiassa kokemattomuudeksi. Joku joskus sanonut ettei Punatähti ollut ennen varapäällikkyyttään kouluttanut yhtäkään oppilasta. Tumma naaras ei kuitenkaan ollut ottanut huhua todesta. Edes Revontulitähti ei voinut olla niin sokea, että olisi nimittänyt poikansa välittömästi varapäälliköksi tavoista huolimatta. Toisaalta... Jotkut todella arvostivat sukuaan niin paljon. Verisukulaisuus oli klaaneissa arvossa. Hyvä suku toi odotuksia, huono taas heikensi niitä. Safiiritähden olemus oli tällä hetkellä tyypillisen jäätävä, mutta toisaalta hän oli kiinnostunut kuuntelemaan.

Nimi: Eedentassu, Kuuklaani

08.03.2018 18:50
Siniharmaa naaras loikki ketterästi ohi kivien ja yli kuoppien, varoen kuitenkin astumasta terävimpiin kiviin, joita aina Kuuklaanin reviiriltä löytyi. Hänen polkuanturansa olivat menossa parempaan suuntaan. Hän oli totta kai vanhemmiltaan perinyt kuuklaanilaisen polkuanturat, mutta pennun sekä oppilaan polkuanturat loogisesti olivat heikommat, kuin vanhemman soturin. Eedentassu kuunteli korvat höröllä ympäristöään, myös siltä varalta, että mestari hänen edestään naukuisi hänelle jotain. Naaras yleensä kyllä kuuli kaiken. Hän vain istuskelisi omissa oloissaan ja kuuntelisi silloin muiden keskustelua, joskus ihan vain epähuomiossa tunkeutuisi toisten keskusteluun. Huonot tavat kullakin.
Tumma raitainen naaras hidasti vauhtiaan huomatessaan Pihkalinnun hidastavan ja pian loikkaavan suuren lohkareen päälle ketterästi kuin orava kiipesi puunrunkoa ylös. Oppilas jäi tasoittamaan hengitystään ja katseli samalla lohkareen ohi kohti auringon hohtavaa lehtoa. Se sai lämpimän hymyn naaraan kasvoille. Aurinko oli aina iloinen ja lämmin asia. Kivasti hohteli ja lämmitti tumman naaraan turkkia. Tuo väräytti viiksiään ja katsahti Pihkalintuun, mestariinsa, joka pian loikkasi alas hänen vierelleen lähtien sitten tassuttelemaan kohti lehtoa. Pihkalintu oli ihailtava soturi. Hän oli mainio varapäällikkö Jaguaaritähdelle, sekä aivan loistava soturi klaanilleen. Eedentassu oli onnekas, että sai mestarikseen noin ihailtavan naaraan. Tumma naaras loikki ripeästi mestarinsa perään, oikeastaan tuon vierelle ja kallisti päätään tämän suuntaan hänen naukuessaan toiselle kysymyksen. Oppilas ei tietenkään halunnut, tai osannut, avata suutaan taaskaan keskustelun alkaessa. Hän välillä mietti, ihmettelikö kukaan, miksei naaras koskaan puhunut. Hymyillen hän kuitenkin haki mestarinsa katsekontaktia ja kohautti rauhallisesti olkiaan. Hän ei ollut sitä kamalasti miettinyt. Soturiksi pääseminen oli totta kai varmasti mahtava tunne, mutta oli tämäkin hänestä mukavaa. Siitä lähtien kun pääsi pentutarhalta pois oikeasti tekemään jotain, kaikki muu sen ja soturiksi pääsyn välillä oli tarpeeksi mukavaa hänelle. Varmasti soturiksi pääsy oli innostavaa ja saisi vielä enemmän vapauksia, mutta tämä oli mistä pieni naaras tällä hetkellä nautti eniten. Rauhalliset aurinkoiset päivät ja harjoitukset mestarinsa kanssa. Hymy sinisilmän huulilla oli lämmin ja rauhallisuutta johtava. Oppilas vilkaisi Pihkalintuun ottaen sitten muutaman innokkaamman askelen hiekkapolulla kohti lehtoa. Hän halusi jo päästä saalistamaan!

Nimi: Horsmatuuli, Meriklaani

22.02.2018 15:03
Kollin kasvoillakin karehti jokin hymyn tapainen - ja sekös lisäsi Horsmatuulen iloa. Ilmeisesti Leijonaharjallakin oli mukavaa näin saalistamassa auringon alla.
Kun naaras ehdotti soturitoverilleen juoksukilpailua Vesiputoukselle virne huulillaan, rupesi toinenkin hymyilemään. Vaikkei läiskikkään turkin omaava kissa sitä maininnutkaan, oli hän todella tyytyväinen saatuaan toisen Meriklaanin soturin hymyilemään ja olemaan noin rennosti. Ei hän toki toista kunnolla tuntenut, ainakaan vielä - vaikka klaanitovereita olivatkin jo pitkään olleet, mutta toinen oli vaikuttanut saalistusretkeä ehdotettaessa jotenkin hiljaiselta ja hermostuneelta, ehkä varautuneeltakin. Horsmatuuli kuitenkin arveli olleensa väärässä ensivaikutelmansa ja tämänhetkisen näkynsä vuoksi. Leijonaharja nimittäin tuntui olevan yhtä innoissaan kuin naaraskin. Tai sitten kolli olikin oikeasti hieman hiljaisempi tapaus, mutta soturi oli saanut houkuteltua toisen höllentämään ja laskemaan muuriaan, kurkistamaan suojakuorensa alta. Sellainenkin ajatus kävi Horsmatuulen mielessä. Toinen maukui vielä ääneen ehdotuksen olevan hyvä. Sitten kellanvaalea kolli pudottautui matalaksi pilke silmäkulmassaan. Kuulemma viimeinen Vesiputouksella olisi hiirenpapana. Horsmatuuli oli heti mukana haasteessa.
"Ja se hiirenpapana olet varmasti sinä!" naaras maukui leikkisästi, hienoisen kehräyksen saattelemana. "Paikoillanne, valmiit, hep!" soturi huudahti ottaen paremman juoksuasennon. Hän ei jäänyt odottamaan klaanitoveria, että oliko toinen valmis aloittamaan jo sillä hetkellä, vaan pinkaisi sen sijaan liikkeelle. Horsmatuuli tiesi ottaneensa käytännössä varaslähdön, muttei jäänyt hautomaan sitä liian pitkäksi aikaa. Leijonaharja varmasti saavuttaisi naaraan varaslähdöstä huolimatta.

Nimi: Pihkalintu, Kuuklaani

20.02.2018 20:35
Hän näki oppilaansa loikkivan perässään hyvinkin keskittyneenä, kuitenkin hymyn koristaessa tämän kasvoja. Pihkalintu oli huomannut, että Eedentassu oli kehittynyt hurjasti kulkemaan Kuuklaanin maastossa. Varapäällikkö muisti vieläkin, kuinka siniturkkinen naaras oli ensimmäisillä kerroillaan kompastellut ja horjahdellut kulkiessaan reviirillä. Oli hienoa nähdä, että kehitystä oli tapahtunut. Sirppilammen läheinen metsä oli parhaita saalistuspaikkoja reviirillä ja hän halusi myös Eedentassun tietävän kaikki keinot ja niksit. Myös yhteisiä taisteluharjoituksia varapäällikkö odotti. Eihän sitä tiennyt kuinka taitava Eedentassu oikein on. Jos se oranssiturkista riippuisi, hän aikoo tehdä oppilaasta monipuolisen soturin. Pihkalintu jännitti lihaksensa ja hän loikkasi suuren kivenlohkareen päälle. Sieltä näki mainiosti kauas eteenpäin. Maasto vei hieman alaviistoon ja puiden latvat tuntuivat melkein koskettavan aurinkoa. He olisivat pian perillä. Kaunis lehto avautui edessä ja tuuli heilutteli ruohonkorsia ja saniaisia. Oranssiraidallinen naaras nyökkäsi oppilaalleen, ennen kuin loikkasi alas sileäpintaiselta ja lämpöä hehkuvalta lohkareelta. Hän lähti seuraamaan hiekkaista poluntapaista kevein askelin ja hyvin mielin.
"Eedentassu, odotatko kovasti soturiksi pääsyä?" naaras kysäisi. Olisi kivaa tuntea hänet paremmin. Pihkalintu haluaisi, että oppilas tulisi ulos kuorestaan ja tietäisi, että hän voisi luottaa mestariinsa.

Nimi: Leijonaharja, Meriklaani

20.02.2018 18:33
Horsmatuuli melkein sädehti kollin sanoista ja siitä soturille tuli aivan ihanan lämmittävä tunne rintaan. Soturitar oli ihanan positiivinen ja hän hymyili lämmittävästi. Leijonaharja väläytti takaisin hymyntapaisen, pitkähköjä viiksiään väräyttäen. Hän oli tyytyväinen tai oikeastaan helpottunut siitä, että läiskikästä naarasta ei ollut haitannut klaanitoverinsa änkyttäminen. Siitä huomasi ettei jokaista pientä asiaa tarvitse ottaa huomioon. Horsmatuuli ehdotti juoksukilpailua Vesiputoukselle. Pienenpieni virnistys kurkisteli naaraan suupielessä. Leijonaharja ei voinut muuta kuin hymyillä takaisin. Meriklaanilainen piti ehdotusta hyvänä. Saisi vähän liikettä iän kankistamiin jäseniin, vaikka eihän kolli nyt kovin vanha ollutkaan. Nuoruuden päivät vain olivat jääneet taakse ja klaaninvanhimpien pesä häämötti jossain kaukaisessa tulevaisuudessa. Ei nyt ollut aika ajatella sitä. Nyt olisi aika nauttia tästä kauniista viherlehden tuomasta päivästä.
"Juoksukilpailu on hyvä idea", kellanvaalea soturi naukaisi. Hän pudottautui matalaksi ja katsoi klaanitoveriaan vihertävillä silmillään pieni pilke silmäkulmassa. "Viimeinen siellä on hiirenpapana", Leijonaharja maukui leikillään ja hän oli valmiina kisaan.

Nimi: heli-fairy

13.02.2018 19:55
Eedentassu katseli lempein silmin Pihkalintua, kuunnellen rauhallisesti korvat höröllä mestariaan. Siniturkkinen naaras oli hyvin innoissaan tämän päivän tuomasta tehtävästä. Eniten pientä naarasta innosti saalistaminen, kuin taisteleminen. Ei taistelemisessa mitään vikaa ollut, ei hänen motoriikkansa vaan ollut vielä parhaimmillaan siihen lajiin. Ehkä vielä jonain kuuna hänestä tulisikin hyvä taistelija. Siniharmaa turkkinen oppilas loikki muutaman kiven ylemmäs kohti metsän ja vuorten rajaa ja vieno lämmin hymy huulillaan nyökäytti päätään Pihkalinnulle. Se sopisi hänelle mainiosti. Eedentassu asetti askelensa Pihkalinnun tassun jälkiin ja lähti innostuneesti juoksemaan toisen perään. Juokseminen ainakin verryttäisi hänen lihaksiaan ennen suoraan metsästykseen ryntäämistä. Into kihisi naaraan korvissa askelten rummuttaessa tuttua hieman kivistä metsävuoristo maata. Tästä päivästä tulisi vielä hyvä, ainakin, kun aurinko valaisisi heidän tietään.
Pihkalinnun askelet olivat ketteriä ja nopeita. Eedentassu oli vielä vasta oppilas, jota kohta ehkä vasta voitaisiin kutsua kunnon oppilaaksi. Hänen turkkinsa oli vielä pehmeän silkkinen kuten joillain pennuilla, eikä hän ollut saavuttanut vielä soturillista kokoaan. Jalat pitäisivät vielä kasvaa, jotta hän pysyisi mestarinsa perässä partioissa, sekä että hän jaksaisi kantaa klaanin tuottamaa vastuullisuutta selässään. Kylmänväreet kulkivat pitkin hänen auringossa sinertävänä hohtavaa turkkia. Adrenaliini alkoi virrata oppilaan korvissaan hänen juostessaan jokseenkin varapäällikön perässä. Osa hänen askelistaan olivat hieman kömpelöitä Kuuklaanin vaikeakulkuisella reviirillä, mutta hän paranisi pian. Auringon välkkeet oksien lomasta saivat naaraan huulille todellisen lämpimän hymyn ja hän iloisena jatkoi juoksuaan oranssiturkkisen naaraan perässä. Kohta hän pääsisi väläyttelemään kynsiään ja saalistamaan klaanilleen! Hänestä voitaisiin jopa pian olla ylpeä.

Nimi: Punatähti, Meriklaani

11.02.2018 21:30
Suoklaanilaisen vastaus sai Punatähden siristämään silmiään. Suunnitelmia liittyen mihin? Uusiin partiojärjestelyihin, riistakannan kartoittamiseen, vai kenties jotain aivan muuta: suunnitelmia laajentaa reviiriä, ryhtyä sotaan? Mustaturkkisen vastaus jätti kaiken pelkän tulkinnan varaan, joten Punatähti päätti olla hyppäämättä arveluihin. Ehkä naaras halusi vain sekoittaa hänen päätänsä ja viedä kollin huomion toisaalle.
"Eikö ole päällikön oikeus kulkea klaaninsa reviirillä joutumatta tulemaan kyseenalaistetuksi?" punaturkki napautti takaisin pää ylväästi pystyssä. Safiiritähti oli kulkenut kelopuuta pitkin lähemmäs ja astunut niin lähelle Punatähteä, että he pystyivät nyt katsomaan toisiaan parin hännänmitan päästä. Punatähti kiristi hampaitaan osoitukselle reviirirajan lähentymisestä muttei sanonut mitään. Kylmäpäisesti kolli jatkoi naaraan tiiraamista silmästä silmään eikä antanut yhdenkään heikkouden vilahtaa kasvonsa värähdyksiltä. Safiiritähti vihjaili olevansa kiinnostunut Punatähden ajautumisesta yksinään rajalle, mutta naaras ei kysynyt kollin tarkoitusperää suoraan. Punatähti oli hiljaa ja mietti: hänellä ei ollut mitään salattavaa, eihän rajalle saapuminen ollut muuta kuin pelkkä keino ajautua rauhassa omien ajatusten maailmaan, ja kenties Safiiritähden motiivit olivat olleet yhtä viattomat. Punatähti oli aivan varma, että molemminpuolinen hiillostaminen oli lähinnä vain keino testata hermoja ja mieltä - he kumpikin halusivat tietää, millainen päällikkö toinen oli.
Safiiritähti kallisti päätään, ja Punatähti pohti hieman oudohkoa ja toistuvaa elettä, ennen kuin naaraan seuraava kysymys sai hänen lihaksensa kiristymään. Kysymys oli niin outo ja sanavalinnaltaan lähes tuttavallinen, mutta eivät he olleet toistensa ystäviä. Eivät lähelläkään. Sen alla piilevä jonkinlaisen juorun tai tiedonpalasen jano oli syvään kätketty, mutta Punatähti ei voinut uskoa siihen, että Safiiritähden motiivi oli pelkästään kysellä hänen kuulumisiaan hyvän hengen eleissä. Kolli ei kuitenkaan voinut jättää vastaamatta, joten hän pohti tarkkaan vastaustaan ennen kuin kohtasi mustaturkkisen naaraan jäänsiniset silmät hievahtamatta.
"En usko, että kukaan kissa on kykenevä valmistautumaan siihen taakkaan, minkä päällikkö kokee pystyessään kutsumaan ensimmäistä kertaa klaania omakseen", nuorukainen naukaisi yrittäen parhaansa pitää maltillisen olemuksensa kasassa. Hän silmäili toista päällikköä hetken ja astui sitten vastaavasti lähemmäs rajan tuntumaa, pysähtyen jo kaukaisten soturiesi-isien muodostaman ja vaaliman rajamerkin reunalle. Tällä kertaa Punatähti koki uudenlaista rohkeutta, ja hänen silmissään pilkehti rohkeudenpuuskan tuoma arvokkuus ja ylpeys. Kenties yhtäkkinen uskaliaisuus heijastui suoraan sanoihin, sillä seuraavaksi kolli kysyi:
"Entä sinä, Safiiritähti? Miltä tuntuu johtaa klaania, joka uskoo oman päällikkönsä sukupuolen rajoittavan tämän johtamiskykyä?"

Nimi: Horsmatuuli, Meriklaani

03.02.2018 22:09
Kollille naaraan ehdotus kävi, kuulemma jopa mainiosti. Horsmatuuli miltei sädehti hymyillessään toisen sanoille. Soturi nyökäytti päätään väläyttäen Leijonaharjan suuntaan leveän hymyn. Suunnitelma saalistukselle oltiin siis tehty, joskin sitä voisi muuttaa aivan hyvin lennostakin, jos siltä tuntuisi. Toisen myöntyminen kuitenkin tuntui mukavalta.
Soturitoverin vastaus oli hieman änkyttävän suuntainen, tai pikemminkin töksähtelevä. Kellanvaalea kolli oli sanonut, että kuulosti kyllä mukavalta viettää Vesiputouksella pidempikin hetki kauniista maisemista nautiskellen.
"Oi, hienoa, että sinustakin se on hyvä ajatus!" naukui valkea kissa tyytyväisenä. Hän hymyili uudemman kerran hienoisesti.
"Otetaanko pieni juoksukilpailu, tässä huikean kesäpäivän ratoksi ja kunniaksi? Emme varmaan kuitenkaan saalistaisi ennen Vesiputouksia, vai mitä?" Horsmatuuli kysäisi. Virnistys kurkisteli soturin suupielessä leikkisästi. Juoksukilpailu oli ollut spontaani idea, joka oli juuri hypähtänyt Meriklaanin soturittaren mieleen. Mutta se oli yhtä kaikki kuitenkin kiinnostava ja hänen mieltään positiivisesti kutkuttava. Samalla päivään saataisiin lisää potkua!

©2018 Masked Warriors - suntuubi.com